MEISTÄ

est. 2021
Taidekollektiivi perinnöttömät
Olemme vuonna 2021 perustettu Helsinkiläinen taidekollektiivi ja teatteriyhdistys. Tavoitteenamme on tehdä
luoden uusia mahdollisuuksia suomalaisen kulttuurin kentälle.
ennakkoluulotonta,
ajankohtaista,
ja muuntuvaa teatteria,
OHJELMISTO
Perinnöttömien vuoden 2021 produktiot on kaikki saatettu onnistuneesti maaliin, mutta suunnittelemme jo täyttä häkää tulevan vuoden ohjelmistoa. Ohjelmisto julkaistaan pian näillä sivuilla sekä sosiaalisen median kanavissamme. Muista ottaa meidät seurantaan Facebookissa, Instagramissa sekä Youtubessa!
Menneistä esityksistä voit lukea lisää alempaa kohdasta menneet esitykset.

MENNEET ESITYKSET
Häräntappoase
Täysin uusi dramatisointi Anna-Leena Härkösen kulttiklassikosta Häräntappoase esitettiin kesällä 2021 Myllykolun kesäteatterissa Hämeenkyrössä!
Olemisen hauraat ääriviivat
Olemisen hauraat ääriviivat - pirstaleita yksinäisyydestä oli monitaiteellinen monologikollaasi, joka käsitteli yksinäisyyttä ja sen lieveilmiöitä tekijöidensä lähtökohdista ja kokemuspohjista kumpuavista ajatuksista. Se sai ensi-iltansa Helsingissä Teatteri ILMI Ö:n tiloissa heinäkuussa 2021. Tapahtuman yhteydessä toteutettiin Helsinki Mission varainkeruukampanja, jonka tuotto lahjoitettiin lyhentämättömänä työhön nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi.
The Butterfly Effect
The Butterfly Effect on Taidekollektiivin perustajajäsenten Sanna Salánin ja Juuso Nykäsen luoma englanninkielinen 'valitse oma seikkailusi' tyyppinen digitaalinen teatteriesitys, joka oli katsottavissa nettisivuillamme ilmaiseksi kesän 2021 aikana.
MEISTÄ
Taidekollektiivi Perinnöttömät syntyi kolmen nuoren Palavasta halusta tehdä teatteria omilla ehdoilla ja rikkoa käsityksiä perinteisestä teatterista. Keväällä 2019 Perinnöttömät toi lavalle esikoisteoksensa: Jalka oven välissä -klovnishow. Esitys käsittelee aloittelevan nuoren naisnäyttelijän paineita alalle pääsyn kynnyksellä. Kolmikko oli innostunut klovneriasta, mutta ei halunnut noudattaa klovnerian tiukkoja raameja orjallisesti. Oikeastaan tästä kaikesta syntyi nimi Perinnöttömät; halusta rikkoa perinteitä.
KIINNOSTUITKO?
HALUATKO TUKEA TOIMINTAAMME?
Kaipaamme uusia taiteilijoita osaksi kasvavaa yhdistystämme!
Toimintamme on joustavaa ja mukautuu tekijöidensä tarpeisiin. Oletko ohjaaja vailla työryhmää tai näyttelijä, joka kaipaa lavalle? Onko sinulla idea, jonka haluaisit toteuttaa? Olemme kiinnostuneita tekemään yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden ja suunnittelijoiden kanssa. Ota meihin yhteyttä; vastaamme mielellämme tiedusteluihin.
Toimintaamme on mahdollista tukea liittymällä yhdistyksemme kannatusjäseneksi tai esitysten kannatuslipuilla. Tiedustelut sähköpostilla.
seuraa meitä instagramissa
@perinnottomat
yhteystiedot
Taidekollektiivi perinnöttömät
perinnottomat
taidekollektiivi perinnöttömät
"Kenenkään ei pitäisi viedä tytärtään teatteriin; ei riitä, että näytelmät ovat moraalittomia, vaan koko laitos on moraaliton." (Alexandre Dumas nuorempi)